The difference

28 päivän kehokuuri on nyt takana päin (ollut jo jonkin aikaa) ja siitä seurannut muutos on ihan huikea! Ihottuma vihdoin parani kokonaan ja varsinkin kasvojen iho jännästi kuoriutui ja koko kroppa on pehmeä ja jotenkin terveen tuntuinen, ihana fiilis!! En tiiä mitä kirjottaisin... En voi olla muuta kuin tyytyväinen tän hetkiseen olooni ja elämään :) 

Kaivelin vanhoja kuvia matka varrelta joita oon ottanut silloin tällöin lähinnä huviksi, jotta itekin huomais et jotain on tapahtunut. Okei, noi kuvat on tosi huonoja syystä että en halua laittaa kokonaisia kuvia tänne ja jouduin askartelemaan Paintilla että sain kuvista samankokoiset ja vertailukelpoiset :D Anyway, niistä saa jonkinlaisen käsityksen mitä tarkoittaa se ainainen vatsan turpoaminen ja ahdistunut olo. Molemmat kuvat on otettu aamulla laihistamatta tai pullistelematta. Eka kuva on vähän sumea koska se on otettu itselaukasimella huonolla kameralla... Ekan ja tokan kuvan välissä siis 5 kuukautta. Järkyttävää! En yhtään ihmettele et olo oli ku raskaana olevalla kun oon myös näyttänyt siltä et synnytykseen olis pari viikkoa jäljellä. Hyi. 

Tälläset jutut on just niitä joiden takia ei vois vähempää kiinnostaa ettei oo puoleen vuoteen saanut herkkuja tai pystynyt elämään muiden mukana. Viimeinkin oon saanut normaalin olotilan takas ja siitä pidän kiinni lopun elämäni!!

Paniikkihäiriö

Nykyisten oireiden vähennettyä vanhat jutut tulee takas. Nelisen vuotta sitten mulla todettu paniikkihäiriö on taas nostanu päätään esille, vaikka paniikkikohtauksia ei oo pariin vuoteen ollut lähes lainkaan tai niitä on esiintynyt tosi lievinä. Nyt viikon sisällä oon saanut kaks tosi voimakasta kohtausta ja ekalla kerralla pelästyin tosi paljon, koska en edes muistanut koko paniikkihäiriön olemassaoloa. 
Istuin luokassa valmennuskurssilla ja mulla oli koko aamun ollu vähän outo tunne päässä ja päänsärkyä (menee täysin stressin piikkiin ja siihen etten oo ehtinyt lähiaikoina oikein hengähtää), yhtäkkiä mulle tuli mieleen vaan ajatus siitä että kohta mä pyörryn ja siitä sit koko kohtaus laukes. Tuli ihan sairaan huono olo ja alko pyörryttämään ja iski paniikki siitä etten tuntenu ketään luokassa olevista ja mitä jos olisin pyörtynyt, mitä muut olis ajatellut tai tehnyt. Yleensä kohtauksen aikana alan huomaamatta hengittää tiheämmin mistä aiheutuu käsien ja kasvojen puutuminen ja pistely hyperventilaation seurauksena, joka puolestaan lisää paniikkia vaan entisestään. Tiesin kuitenkin että kyseessä oli vaaraton paniikkikohtaus ja sain itteni melko nopeesti rauhotettua. Kohtauksen jälkeen tulee vaan aina tosi väsynyt olo ja sen jälkeen ei jaksa kyllä keskittyä...
Omalla kohdalla paniikkihäiriö sai alkunsa siitä, että kerran pyörryin aamulla kotona ihan vaan siksi että nousin liian nopeasti tms. ja kun lähdin samana päivänä kouluun pelkäsin että pyörryn vielä uudestaan ja sen jälkeen aloin saada paniikkikohtauksia aina jos olin yksin julkisilla paikoilla tai paikoissa joissa oli paljon tuntemattomia ihmisiä. Aloin välttelemään tälläsiä tilanteita ja olin tosi ahdistunut, jos piti käydä vaikka yksin kaupassa koska sain aina paniikkikohtauksen ja siinä vaiheessa en tiennyt mistä oli kyse. Kun kävin lääkärissä ja sain diagnoosiksi paniikkihäiriön ja tiedon sen vaarattomuudesta ja siitä, että se on vaan mun korvien välissä oleva ongelma, niin aloin hallita kohtauksia ja pääsin niistä lopulta eroon. Nykyisin jos kohtauksia tulee, tiedän mistä on kysymys enkä niitä enää sillä lailla pelkää tai välttele niiden takia jotain tiettyjä tilanteita mutta ei ne silti kivoja ole!
Tällä viikolla on onneksi pääsiäinen ja pari kunnon vapaa-päivää, jolloin en aio tehdä yhtään mitään ja nään pitkästä aikaa myös kavereita. Jos sais vähän rentouduttua :)

Hyvää pääsiäistä!

Ajatuksia

Kuluneet kaks viikkoa on ollut ihan mahtavia kaikin puolin. Itelläni on kuitenkin koko ajan hirvee kiire ja juoksen paikasta A paikkaan B ja yritän lukea pääsykokeisiin, joten ajatukset on pysynyt aika lailla muualla kuin tässä prosessissa ja omassa olotilassa. Selvä muutos on joka tapauksessa tapahtunut parempaan ja en muista koska oon viimeeks voinut näin hyvin!

Oireet ei oo vieläkään täysin kadonnut mutta ne ei enää vaivaa mua henkisellä tasolla, vaikka fyysisesti olisikin esim. vatsa kipeenä. Tieto siitä, että tämä joulukuusta kestänyt "projekti" sekä tän hetkinen ruokavalio ja elämäntavat on saanut mut niin paljon parempaan kuntoon ja yli niistä suurimmista jokapäiväistä elämää hallitsevista oireista saa mut pysymään positiivisena mahdollisista ylämäistä huolimatta. Projekti on silti vielä kesken. Ihan jo senkin puolesta, ettei suolisto- ja iho-oireet oo vielä 100% poissa mutta myös sen takia, että oon yhä hakemassa sitä kultaista keskitietä juuri ruokavalion ja elämäntapojen kanssa. En voi esimerkiksi koko loppu elämää syödä vaan kanaa ja parsakaalia vaikka olo olis kuinka hyvä. Ei se olis enään elämää. Oon kuitenkin tajunnut sen, että hiivasyndrooma tulee kulkemaan mun mukana aina halusin sitä tai en. Vaikka saisin (ja uskon että saankin) häädettyä kaiken oireita aiheuttavan hiivan mun elimistöstä, on aina vaarana että se joskus uusiutuu ja palaan lähtöpisteeseen. 

Tämän takia mua myös pelottaa alkaa etsiä sitä sopivaa tasapainoa kaikessa. Mitä jos se kakkupala kaverin synttäreillä onkin liikaa? Tai ei ehkä vielä ensimmäinen mutta se toinen? Jos oireet tuleekin takaisin, räjähtää käsiin ja menetän taas hallinnan? Usein on niin, että mitä enemmän mulla on oireita sitä enemmän mun tekee mieli ruokaa ja nimenomaa niitä hiivaa villitseviä ruoka-aineita. Sitä on hankalaa selittää, mutta tavallaan niiden hiivasolujen nälkä kasvaa syödessä ja ne laittaa koko elimistön aivan sekasin ja vaatii lisää sitä sokeria ja vehnää, jolloin myös ne mieliteot kasvaa ihan järjettömälle tasolle. Tällä hetkellä oon päässyt makean- ja leivänhimosta kokonaan eroon. Oonhan mä ollut jo melkein 5 kuukautta ilman mitään sokeri- ja vehnäpitoisia herkkuja ja alkoholia. Huhhuh, aika lentää! Kaikki se edistyminen minkä oon tähän asti rakentanut on kyllä niin arvokasta, että sitä väkisinkin haluaa miettiä tarkasti seuraavia siirtoja. Joku saattaa ajatella, että oon ihan pölö kun viilailen pilkkua ja ulkopuolisesta koko hiivasyndrooma voi vaikuttaa ihan höpöhöpö jutulta mutta sen tajuaa vasta jos itse kokisi koko tilanteen, joka mulla oli vielä ennen joulua. Siihen tilanteeseen en halua enää ikinä!!

Musta tuntuu että kaiken tän muutoksen keskellä myös mun persoona on jollain tavalla muuttunut, vaikuttaahan elämän muutokset myös henkisesti oli ne sitten isoja tai pieniä muutoksia. Omasta mielestä musta on tullut just paljon positiivisempi ja arvostan ja nautin enemmän myös kaikista pienistä asioista ympärillä. Suhtaudun nykyään myös vastoinkäymisiin erilailla ja uskon vahvasti että millä tahansa asioilla on aina tapana järjestyä tavalla tai toisella.

Uskon että tämäkin projekti tulee päättymään hyvin. Täytyy vaan antaa itselleen tarpeeksi aikaa ja kuunnella mitä se oma keho viestittää! Tällä hetkellä menossa oleva kehokuuri on puolessa välissä ja jäljellä varsinaista kuuria on 2 viikkoa. Sitten alkaa optimointi ja mun tilanteessa pysyn edelleen näissä tavoissa eli vältän hiivaa, sokeria ja vehnää ja kaikkea ylimääräistä elimistöä kuormittavaa. Kehokuurin jälkeen aion jatkaa myös hiiva"lääkitystä" eli maitohappobakteereja ja Candida Fortea, mitkä mulla on nyt kehokuurin takia tauolla. Kesällä alan varovaisesti kokeilemaan taas uusia ruoka-aineita ja hakemaan sitä varsinaista tasapainoa. 

Hiljaa hyvä tulee :)

Kesäiltoja odotellessa...