perjantai 28. helmikuuta 2014

EPÄTOIVO....

Oireet on tullu vauhdilla takas ja "kalenteri", jonka tein on jo ekan sivun osalta melkein täynnä... Ruokailut ei oo pysyny kurissa ja kiellettyjä ainesosia on välillä ollut jossain ruuissa. Luulen myös et sipsit ja viinirypäleet, joita oon lähiaikoina syönyt on laukassu osaltaan oireita. Varsinaisesti peruna ja hedelmät ei oo kiellettyjä mut perunalastutkin on niin käsiteltyjä ja viinirypäleet ei vaan sovi. Oon syönyt myös juustoja, joita suositellaan ruokavalioon vasta seuraavassa vaiheessa, mihin en oo edes päässyt. Niissä huonoa on kova rasva ja se, että ne ovat ns. käyneitä tuotteita. Täytyy blokata viinirypäleet, banaanit, juustot ym. ihan kokonaan. Haluun ennen kesää kuntoon! :(

Kolme kuukautta takana ja kaikki alkaa vaan stressaamaan ja pelottamaan et mitä jos en pääsekään tästä koskaan eroon?? Toki tän hetkiset oireet on huomattavasti lievempiä ja epämääräisempiä ku sillon joskus alussa, enkä mä oo mitään kirvestä kaivoon heittämässä mutta kun on ollut jo jonkin aikaa lähes oireeton niin sitten kun taas yhtenä päivänä vatsa ja naama onki pahana ni huomaa sen kontrastin oireisena ja oireettomana elämisen välillä. Perseestä. Maitohappobakteerit loppu vajaa pari viikkoa sitten eikä oo ollut rahaa/saanut aikaseksi tilata niitä lisää. Niiden loppumisellakin varmasti osaa oireisiin.

Nyt on aika ottaa käyttöön plan B. Huomenna 1.3. otan vähän takapakkia dieetin kanssa ja alotan tavallaan alusta. Tavallaan tarkottaa sitä että vältän/vähennän seuraavat kaks viikkoa hiilareita, kuten alkuaikana. Toivon että se vähän rauhottais tilannetta ja pääsis taas kunnolla kiinni siihen tiettyyn syömisrutiiniin. Syön mahdollisimman puhtaita ruoka-aineita ja valmistan kaiken itse. Ravintolat unohdan täysin. Lisäksi koitan vähentää maitotuotteita: jogurttia, viiliä ja rahkaa, koska syön niitä aika paljon myös laktoosia sisältäviä. Testaan, jos vatsa kenkkuileekin liiasta laktoosista ja maitotuotteista. Lisään niiden tilalle vihanneksia, ja pähkinöillä sekä avokadolla varmistan että saan tarpeeksi rasvoja. Jatkan oirekalenteria ja sen ohella alotan ruokapäiväkirjan, johon merkkaan kaikki ruoka-aineet, joita päivän aikana nautin. Seuraavaksi kun oireita ilmaantuu tälleen yhtäkkiä ni on helpompi päästä niiden aiheuttajien jäljille ja kitkee niitä pois! Seuraavan parin viikon jälkeen otan taas gluteenittomia viljoja mukaan. Aion itse leipoa esim. tattarisämpylöitä ja ostan kaupasta riisikakkuja. Näitä ja gluteenittomia puuroja alan syömään sitten aamuisin, jotta jaksan ja saan myös niitä hiilihydraatteja. Muuten pysyn kasvispainotteisella ruokavaliolla ja lihaa kohtuudella (EI sikaa, mitä oon nyt syönyt, vaikka ei suositella). Sitten vielä pidän huolen ettei lääkkeissä tuu mitään katkoja. Ja vielä tärkein: stressin välttäminen, riittävä uni ja tarpeeksi vettä päivittäin. 
Tälläinen suunnitelma on nyt tehty ja sen toteuttaminen alkaa siis huomenna. Luulen et ruokapäiväkirja on jo suuri apu ja sen avulla pystyn seuraamaan mikä sopii ja mikä ei varsinkin sillon kun taas laajennan ruokavaliota. Ja jos huomaan sopimattomia aineita, vältän niitä loppuun asti!! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti